Sekalaisia kokemuksia ja kuvia

Ensimmäinen kuukausi on takanapäin täällä Keniassa ja monenlaista on ehditty tänä aikana kokea. Kuuntelin eräällä automatkalla Timi Kakriaisen "Suuret Silmät" -levyltä kappaletta "Herra päiväntasaaja". Kyseinen laulu ja varsinkin sen kertosäkeen teksti "Tämä on vain hieman villi, villi maa. Joo, tämä on vain kotini Afrikka..." alkoi tuntumaan jotenkin elävämmältä täällä vietetyn ajan jälkeen. Kyllähän täkäläinen elämänmeno tuntuu välillä aika villiltä suomalaiseen järjestelmällisyyteen verrattuna.

Liikenne täällä on melkoista sekamelskaa. Vasemmanpuoleiseen liikenteeseen tosin tottui yllättävän nopeasti, ainoastaan auton hallintalaitteinen vasenkätisyys aiheuttaa välillä vääriä suuntavilkutuksia sateella tai turhaa pyyhkijöiden käyttöä risteyksissä. Liikenteessä menee yleensä ensimmäisenä se joka on rohkein. Jos joku käyttää suuntavilkkua, saattaa se hyvällä tuurilla vilkuttaa samaan suuntaan mihin auto on kääntymässä. Ohituskaistoilla pitää varoa ja väistellä vastaantulevia ohittelijoita. Liikennevalot ovat risteyksissä ainoastaan koristeina. Listaa liikenteen ihmeellisyyksistä voisi jatkaa lähes loputtomiin, mutta antaa muutaman kuvan puhua puolestaan.

Suomessako tiet urilla?

Tien paikkausta

Tien päällä oppii kaikenlaista

Onnettomuuksia näkee lähes joka matkalla

Kyllä ne kilpikonnavaaramerkit taitavat olla ihan aiheellisia

Näistä ei varoitettu missään

Kun kaukana kotoa käy näin...

Joku kyseli ennen matkalle lähtöämme minkälaisessa savimajassa me joudumme täällä asumaan. Mehän asumme täällä lähes ruhtinaallisesti, mutta olemme toki nähneet toisenlaistakin asumista. Pääsimme tutustumaan yhteen savimajaan sisäpuolelta ja täytyy sanoa että voisi olla vaikea asettua asumaan sellaiseen pidemmäksi aikaa.

Joku siellä asuu

Ja sama maja sisäpuolelta. Kun oikein tarkkaan katsoo niin kyllä sieltä voi erottaa makuuhuoneen, olohuoneen ja keittiön.

Edellisellä Kenian matkallamme Kenia-vuori ei suostunut näyttäytymään pilvien takaa, mutta nyt olemme nähneet sen pariinkin kertaan. Mikkiksen olisi tarkoitus tammikuussa yrittää vuoren valloitusta, ei tosin korkeinta huippua jonne ei pääse ilman kiipeilykokemusta ja -varusteita. Mutta kyllä haastetta pitäisi olla ihan riittävästi vähän alemmankin huipun saavuttamisessa. Lähes 5 kilometriin kuitenkin kavutaan.

Tuonne pitäisi joskus kiivetä, huh huh

Lomalla Bogoriajärvellä

Perjantaina lähdimme Maisha Poan työntekijöiden kanssa kahden päivän virkistäytymislomalle Bogoriajärvelle. Paikka oli Mikkikselle tuttu edellisen viikon ruoka-avustusreissulta. Pääsimme samalla käväisemään siellä pohjoisella pallonpuoliskolla.

Vielä eteläisellä pallonpuoliskolla

Matkalla törmäsimme erikoisempaan liikennemerkkiin. Merkit olivat ilmiselvästi uusia, koska niistä sai jotain selvää. Kilpikonna-vaara kuulostaa tietysti hassulta kun seuraa kilpikonnien verkkaista menoa maastossa. Eihän sellainen voi loikata yllättäen auton eteen. Ongelma taitaa kuitenkin liittyä ilta- ja yöaikaan, jolloin tiellä olevia kilpikonnia ei välttämättä havaitse ajoissa ja törmäys parin jalkapallon kokoiseen konnaan suistaa todennäköisesti auton tieltä.

Tällaisia liikennemerkkejä ei Suomessa näekään

Saimme viettää mukavat kaksi päivää Bogoriajärven hotellilla. Hotellilla on kaksi kohtalaisen isoa uima-allasta joita tuli käytettyä runsaasti. Toisessa altaista oli lämmintä vettä ja toisessa melkeimpä kuumaa, vuorelta tulevasta kuumasta lähteestä virtaavaa vettä. Osa Maisha Poan väestä ei ollut uinut koskaan, joten saimme toimia myös uimaopettajina. He olivat todella innoissaan päästessään veteen ja osa oppikin parin päivän aikana "uimaan" lyhyitä matkoja. Jotkut olivat vähän liiankin innoissaan ja pelottomia, joten me saimme pelätä heidän puolestaan ja "pelastella" heitä veden alta. Kaikilla oli kuitenkin kivaa ja monelle uiminen ja ylipäätään veteen tutustuminen oli varmasti ikimuistoinen kokemus.

Kävimme myös Bogoriajärven luonnonpuistossa ihailemassa sen kuuluisia kuumia lähteitä ja ihmettelemässä josko flamingot olisivat siirtyneet sinne. Ensimmäisenä päivänä flamingoja ei ollut kovin paljoa, mutta toisen päivän aamuna niitä oli kokoontunut järvelle runsain mitoin. Saimme kuulla että Nakurujärvi, jossa tuhannet flamingot olivat aiemmin asustelleet, olisi nykyään niin saastunut että flamingot ovat hakeutuneet muualle.

Löytyihän ne flamingot viimein

Kuumat lähteet olivat todella kuumia. Lähteestä kauemmas virrannutta vettä uskalsi kokeilla sormella ja sekin tuntui niin kuumalta että siitä voisi saada palovammoja. Rohkeimmat ottivat höyrykylpyjä ja aina välillä kuului karjaisuja kun tuuli lennätti pisaroita jonkun paljaalle iholle. Joku oli myös keksinyt ottaa mukaansa kananmunia, joita keitti lähteessä.

Väkeä höyrysaunassa

10 vai 15 min munia?

Lauantai-aamuna kävimme Maisha Poan väen kanssa aamusaunassa. Aamulla tuuli oli sopivan leppoisaa, eikä vesiroiskeet päässeet polttelemaan saunojia. Höyry oli kuitenkin ajoittain todella kuumaa ja "kokeneen" suomalaisenkin saunojan piti välillä kiristellä hampaitaan. Kokemus oli kuitenkin todella miellyttävä, joten jos vierailet joskus Bogoriajärvellä niin kannattaa kokeilla.

Luonnon oma höyrysauna

Bogoriajärvellä viettämämme virkistysloma oli kaikin puolin onnistunut. Ainoaksi miinuspuoleksi voitaneen laskea vähän käristynyt ja nyt arasteleva iho. Edes hotellin henkilökunnan Marjo-Riikalle antama uusi nimi ei voi latistaa positiivista kokemustamme.

Kirjoitetaanko Marjo-Riikka kenialaisittain näin?

Kiireen keskellä

Siitä onkin jo tovi kun olemme edellisen kerran lisänneet blogiin tekstiä. Kiireisten päivien jälkeen ei vaan ole jaksanut istua koneen ääreen tai sitten niinä parina kertana kun olemme meinanneet päivittää blogia, on nettiyhteys ollutkin yllättäen toimimaton. Mokkula-yhteydet täällä ovat olleet yllättävän toimivia vaikka nopeus ei olekaan päätä huimaavaa. Käyttämämme operaattori Zain tarjoaa periaatteessa edge-nopeuksia, mutta vaikka edge-verkko löytyykin ovat nopeudet aina maksimissaan perus-gprs:n tasoa. Mikkis teki jo vikailmoituksenkin operaattorille, josta luvattiin ottaa yhteyttä, mutta ainakaan pariin viikkoon ei ole kuulunut mitään. Jotenkin tutun oloista, olisikohan kapasiteetti verkosta loppu? Täytyypä vaihtaa ensi kuussa operaattoria, Safaricom kun lupailee 3G-verkkoa...

Viime viikon maanantaina ja tiistaina oli Maisha Poassa lääkintäpäivä. Paikalle oli saapunut David Wilkersonin perustaman avustusjärjestön amerikkalainen lääkäriryhmä. Heillä oli mukanaan suuri määrä erilaisia lääkkeitä. Lisäksi paikalle saapui kenialaisia lääkäreitä ja hoitajia. Ensimmäisenä päivänä klinikalla kävi n. 250 koululaista ja joitakin vanhempia pienten vauvojen kanssa. Toisena päivänä vuorossa olivat katulapset joita kävi myös n. 250 henkilöä.

Johtava lääkäri työssään

Masa pääsi avustamaan lääkkeiden annostelussa. Hän työskenteli kahden päivän ajan lääkkeitä laskien ja pussittaen niitä pieniin kirjekuoriin joihin he kirjasivat annosteluohjeet. Molempien päivien päätteeksi lapsille jaettiin jonkinlaista naposteltavaa. Masa oli apuna myös ruuan kattamisessa ja jaossa.

Lääkkeitä kerrakseen

Pääasiassa Masan työtoverina oli johtavan lääkärin vaimo, mutta toisena päivänä Mikko tuli tutustumaan Maisha Poaan ja sai myös osallistua lääkkeiden annosteluun. Eräs katulapsista halusi näyttää Mikolle paikkoja ja esitellä häntä ystävilleen. Mikko hävisikin vähäksi aikaa Maisha Poan vilinään ja oli todella ilo kuulla Mikolta päivän päätteeksi että hän oli viihtynyt Maisha Poassa ja ystävystynyt useamman katulapsen kanssa.

Apulainen

Mikkiksen päivät kuluivat valokuvauksen merkeissä ja katulapsien kanssa keskustellessa. Toisena päivänä Mikkis vieraili amerikkalaisryhmän kanssa läheisellä koululla ruuanjaossa. He kävivät myös tutustumassa lähellä sijaitsevan orpokodin toimintaan.

Keskiviikkona Mikkis lähti ystävänsä kanssa kahden päivän reissulle Bogoriajärven seudulle. Bogoriajärvi sijaitsee muutaman sadan kilometrin päässä Nairobista ja alue on kärsinyt pitkäaikaisesta kuivuudesta. Alueella ei ole satanut yli vuoteen ja kaikkialla olikin erittäin kuivan näköistä vaikka puut näyttivät hämäävän vihreiltä. Asukkaat saavat elantonsa karjasta ja kuivuus vaikuttaakin pahimmin juuri lehmiin. Alueelle on lähetetty useita ruoka-avustuksia joista kahteen jakotilaisuuteen pääsimme tutustumaan.

Ajoimme kymmeniä kilometrejä pientä hiekkatietä joka välillä katosi kokonaan näkyvistä. Tuntui ettei tien päässä voi olla mitään elämää, mutta lopulta saavuimme pieneen kylään. Kylän vanhin opasti meidät läheiselle koululle.

On siitä joku toinenkin auto mennyt

Saavuttuamme koululle sinne alkoi kerääntyä lapsia ihmettelemään kahta valkoista matkaajaa. Isot maissisäkit kannettiin ulos ja pian maissia alettiin jakaa lapsille pienempiin pusseihin.

Ruuan jako alkamassa

Seuraavaksi ajoimme vähän matkan päähän johon oli kerääntynyt suuri joukko kyläläisiä odottamaan ruuan jakamista. Pienten puheiden jälkeen ruuan jakaminen aloitettiin niin että ensin avustuksen saivat kylän vanhimmat henkilöt. Vaikka avustuksen määrä ei ollut kovin suuri, olivat ihmiset todella kiitollisia saamastaan avusta.

Kyläläiset odottamassa avustusta

Perjantaina suunnistimme ystäväperheemme kanssa Embuun viikonloppua viettämään. Vierailimme ystävämme vaimon vanhempien luona ja saimme illastaa heidän kanssaan. Tarkoituksemme oli viettää viikonloppu rentoutuen ja pelailleen pingistä, krokettia, lautapelejä, yms. Lauantaiaamuna joku kuitenkin havaitsi suihkussa käydessään palaneen käryä ja veden lämmittimen sulake poksahti offille. Lämmittimen kaapeleita tutkiessamme löysimme välikatosta yhteen palaneet kaapelit jotka eivät onneksi olleet sytyttäneet kattorakenteita tuleen, ainoastaan vähän mustuttaneet niitä. Mikkiksen sähköasentajan taidot tulivat yllättäen tarpeeseen kun johdotus piti uusia ja varmistaa että uudet liitokset olisivat varmempia, eivätkä aiheuttaisi palovaaraa. Asennushommissa vierähtikin suuri osa lauantaita ja sunnuntaita.

Onko tämä punainen vaihe vai nolla? Missä kevi?

Lauantaina Masalle kävi pieni onnettomuus ystäväperheemme vaimon vanhempien pihalla. Heillä on paljon erilaisia kotieläimiä: lehmiä, sikoja, kanoja, kalkkunoita yms. Tutustuessamme eläimiin, Masa astui erehdyksessä laudan ohi suoraan sian lantaan ja sai heti kärpästen jakamattoman huomion osakseen.

Kärpästen herkkua (klikkaa suuremmaksi)

Välittömästi perheen apulainen toi ison vadillisen vettä ja perheen isä, joka on korkeassa asemassa oleva arvostettu henkilö, pesi omin käsin Masan jalan puhtaaksi ja osoitti näin käytännössä, mitä uhrautuva palveleminen tarkoittaa. Masa oli tilanteesta hyvin vaikuttunut. Kaikki olivat tapahtuneesta erittäin huvittuneita, varsinkin kun haju seurasi kaikkialle loppupäivän ajan pesusta huolimatta.

Uhrautuva palveleminen käytännössä

Safarilla

Lauantaina teimme retken Nakurujärven luonnonpuistoon. Puisto sijaitsee Nakurun kaupungissa n. 200 kilometriä Nairobista luoteeseen. Matkalla Nakuruun pysähdyimme ihmettelemään Longonotin sammunutta tulivuorta jonka huipulle meidän olisi tarkoitus kiivetä myöhemmin matkamme aikana. Tulivuoren huippu on 2777 metrin korkeudessa, joten aiempi ennätyksemme n. 2300 m Galdhöpiggenillä, Norjassa, kohenee jonkin verran.

Longonot

Nakurujärven luonnonpuistossa näimme monia eri eläimiä. Eniten puistossa oli puhveleita ja seeproja sekä erilaisia antilooppeja joita näkyi ympäri puistoa. Näimme myös kirahveja sekä useita sarvikuonoja. Sarvikuono olikin ainoa eläin jota emme nähneet kunnolla edellisellä matkallamme 2004, joten niitä oli erityisen mukava nähdä. On ne jotenkin kunnioitusta herättävän kokoisia, eikä tehnyt mieli mennä autolla kovin lähelle niitä.

Mitäköhän se minusta ajattelee?

Lisäksi puistossa oli paljon paviaaneja. Ne herättivät käytöksellään hilpeyttä ja saivat sekä lapset että aikuiset nauramaan useampaan otteeseen. Houkuttelimme paviaaneja lähemmäs autoa tarjoamalla niille chilillä maustettuja chipsejä ja yllättäen ne söivätkin niitä. Toivottavasti ei mennyt maha sekaisin.

Auton vuosihuolto

Vapaamatkustaja

Nakurujärvi on kuuluisa flamingoistaan joita on joskus niin paljon että suuri osa järveä on peittynyt vaaleanpunaisella matolla. Liekö pitkään jatkuneen kuivuuden syytä ettei järvellä ollut nyt kovinkaan montaa flamingoa. Ystävämme epäili että ne saattaisivat asustella Bogoria-järvellä, jonne menemme käymään myöhemmin, joten vielä on toiveita nähdä flamingo-mattoja omin silmin...

Arki on alkanut: koulua ja työtä

Tällä viikolla alkoi Mikon kotikoulu. Mikolla on joka päivä viikkopäiväkirjan tekoa eli Mikko kirjoittaa päivän tapahtumista ja kuvittaa viikon tapahtumista jonkun valitsemansa. Maanantaisin lisäksi opiskellaan matematiikkaa ja historiaa. Tiistaisin ja torstaisin on vain viikkopäiväkirjan tekoa ja mikäli on jotain kokeita, ne ovat silloin. Keskiviikkoisin on saksaa, biologiaa ja maantietoa, fysiikkaa ja kemiaa sekä uskontoa. Perjantaisin on englantia ja äidinkieltä. Pyrimme käymään pari kertaa viikossa kuntosalilla ja talossamme on myös uima-allas, jota aiomme käyttää. Näin tulee liikuntatunnit hoidettua. Ystävillämme on piano jolla Mikko voi harjoitella pianoläksyjä joten sillä tavalla saamme musiikin tunteja pidettyä. Käsityötunnit ovat nyt vielä vähän haasteena, toivomuksena olisi päästä jonnekin työpajaan, jossa voisi tehdä jotain käsitöitä tai ainakin seurata muiden tekemistä.

Masa pääsi maanantaina käymään ensimmäistä kertaa yhdellä työpaikoistaan eli toimistolla, jossa hoidetaan paikallista gender- (sukupuolten ja ikäryhmien välinen tasa-arvo) ja hiv/aids-projektia. Yksi hänen tehtävistään tulee olemaan kirjanpidon läpikäyminen ja tarvittava ohjeistaminen ja opettaminen kirjanpitäjälle. Siihen liittyen tällä viikolla oli palaveri Itä-Afrikan alueen taloushenkilön kanssa, jolta tuli paljon tarvittavaa lisätietoa ja paikallista käytäntöä liittyen kirjanpidon valvomiseen ja opettamiseen. Näin on siis kaikkiin projektien toimistoihin päästy jo tutustumaan ja työtehtäviäkin on tiedossa joten voimme sanoa nyt kaikkien osalta arjen täällä alkaneen.

Mikkis teki ensimmäisen yön yli kestävän matkan pois Nairobista tiistaista keskiviikkoon. Hän kävi ystävänsä kanssa tutustumassa muutaman avustusta saaneen koulun toimintaan. Mikkiksen tehtävä oli olla kuuntelijana tapaamisissa ja ottaa paljon valokuvia. Lapset olivat todella innokkaina Mikkiksen kimpussa ja välillä kuvien ottaminen olikin melko haasteellista. Kun kameran sai nostettua kuvausasentoon, oli lauma lapsia nenä kiinni linssissä. Lapset ihmettelivät Mikkiksen lyhyitä suoria hiuksia ja karvaisia käsivarsia. Ja kaikki halusivat aina kätellä ja kosketella valkoihoista ihmetystä. Lapset olivat myös innostuneita nähdessään oman kuvansa heti kameran kuvaruudulta.

Kivaa Kings Academy

Olisiko Rupert selvinnyt tästä?

Viikko vierähtänyt

Ensimmäinen viikko on takana ja paljon on ehtinyt tapahtua. Ensimmäisenä täytyy mainita että hälytinasentaja sai hälyttimen ja ovien lukitukset toimimaan viihdoin perjantaina.

Vaikka täällä on menossa jonkinlainen sadekausi ei vettä ole satanut kuin muutaman kerran ja silloinkin sateet ovat olleet leppoisan lämpimiä. Lämmintä on ollut vaikka sitä ei aina meinaa huomata viileissä kivitaloissa tai ilmastoiduissa autoissa istuessa. Ilmastointi autossa onkin tarpeellinen ulkolämpötilan ollessa jo lähellä 40 astetta.

Uskaltaako näiden maasturien perässä mennä?

Perjantaiaamuna menimme aamulla Maisha Poa -keskukseen jossa oli ruuanjakopäivä katulapsille. Masa sai osallistua ruuan valmistukseen ja jakamiseen. Mikkis hoiti valokuvaamisen. Keskukseen tuli päivän aikana useita kymmeniä katulapsia joista osaan ehdimme tutustua. Lapsiin oli todella ilo tutustua, he olivat erittäin ystävällisiä.

Maisha Poa

Ajattelimme että viikonloppuna olisi hyvä päivittää blogia, mutta niin vain kävi että aikaa ei sitten löytynytkään siihen hommaan. Lauantaina piti hoitaa tulevaan Mombasan matkaan liittyviä asioita ja illalla oli ilotulitustapahtuma Braeburn-koululla, jota ystäväperheemme lapset käyvät. Sunnuntaiaamuna suunnistimme Nairobin alueella olevan toiseksi suurimman slummin Matharen suuntaan ja osallistuimme siellä olevan paikallisen srk:n tilaisuuteen. Tilaisuuden jälkeen oli todella hienoa kokea se välittömyys joka ihmisillä täällä on. Suuri joukko lapsia tuli luoksemme ja he kaikki halusivat kätellä meitä.

Viikko siis takana. Paljon olisi muutakin kerrottavaa, mutta kaikkea ei taida saada mahtumaan tähän blogiin. Alla vielä kuvia asunnostamme ja näkymää parvekkeeltamme. Kannattaa klikata kuvia niin näkyvät vähän paremmin.

Asuntomme Njema Courtissa

Näkymä parvekkeeltamme

Ensimmäiset päivät perillä

Lentomatkat sujuivat kaikin puolin hyvin. Yölento Amsterdamista Nairobiin oli tietysti aika levoton eikä istuallaan oikein osannut nukkua.

Nairobi näkyy jo!

Ystävämme oli meitä vastassa aamuseitsemältä lentokentällä ja vei meidät uuteen kotiimme. Purimme vähän laukkuja ja Mikko nukahti vähäksi aikaa uuteen sänkyynsä matkasta väsyneenä.

Laukkujen purkamisen ihanuus ja kurjuus

Myöhemmin ystävämme tulivat meitä hakemaan ja kävimme syömässä samassa paikassa, jossa kävimme viime reissulla viimeisenä matkapäivänä. Menimme sitten ystäviemme luokse illaksi. Puoli seitsemän aikaan katkesivat sähköt ja sähköt olivatkin poikki melkein koko maasta aamuyön tunneille saakka. Keniassa on ollut vastaavan laajuinen sähkökatkos viimeksi yli vuosi sitten. Illalla kotiin palatessamme havaitsimme, ettei meillä ollut asunnon varusteisiin kuuluvaa hätälamppua, joten asunto oli täysin pimeä.

Maanantaiaamuna lähdimme autokauppoihin. Ensimmäiseen autokauppaan mentyämme löysimme sopivan auton, josta kuva ohessa. Auto on nelivetoinen Toyota Corolla Fielder, vm. 2002, tuotu vastikään Japanista ja olemmekin Keniassa sen ensimmäiset omistajat. Nelivedosta on varmasti hyötyä hankalammissa olosuhteissa ja muutenkin auton alusta vaikutti paljon jämäkämmältä verrattuna vastaaviin kaksivetoisiin. Mikko nimesi auton Rupertiksi.

Rupert

Maanantai-iltana oli jälleen sähkökatkos, joka ei koskettanut kuin osaa Nairobista, mutta meidän talomme oli taas pimeä. Olisin keittänyt iltateetä, mutta huomasimme että kaasupullokin oli tyhjä. Samassa talossa asuva suomalainen perhe pyysi meidät iltapalalle heidän luoksensa ja niin sain kaipaamaani teetä hätälampun valossa. Sähköt palasivat yöksi, mutta aamulla sähköt olivat taas poikki. Ystävällinen naapurimme soitti ja pyysi lämmittämään teeveden heillä ja niin saimme aamuteen juotua.

Tiistaina kävimme tutustumassa pikaisesti Maisha Poa -nimiseen katulapsikeskukseen. Osallistuimme keskuksen henkilökunnan palaveriin ja tutustuimme ihmisiin joita tulemme varmasti tapaamaan tulevaisuudessa useasti. Myöhemmin iltapäivällä oli Fidan Kenian suomalaisten lähettien tapaaminen johon saimme myös osallistua kuunteluoppilaina. Auton vakuutusasiat saatiin myös hoidettua ja pääsimmekin illalla tutustumaan paikalliseen liikenteeseen ihan kuljettajan paikalta ajaessamme auton kotiin. Illalla sähköt menivät jälleen poikki ja ehdimme säikähtää että olisimme taas seuraavaan aamuun asti ilman sähköä, mutta loppuillaksi sähköt palasivat ja saimme pestyä koneellisen pyykkiä sekä lämmitettyä suihkuveden aamua varten. Tiistaina hankimme myös veden suodattimen, joka tulee varmaan edullisemmaksi kuin pulloveden ostaminen.

Tänään aamulla kävimme näyttämässä autoa vielä vakuutusyhtiössä, joka otti siitä valokuvia. Iltapäivällä kävimme hankkimassa nettiyhteyden ja pääsimmekin vihdoin päivittämään blogia. Puoli kolmen aikaan tuli auton varashälyttimen asentaja, joka kehui asentavansa hälyttimen 45 minuutissa. Nyt asennus on kestänyt neljä tuntia, eikä se ole vieläkään valmis. Pole, pole, kuten täällä on tapana sanoa eli hitaasti, hitaasti...