perjantai 29. tammikuuta 2010

Maasaikylä, K.I.C.C ja Kawangware

Kotimaahan paluun aika lähestyy. Kone kohti Amsterdamia ja sieltä edelleen kohti Helsinkiä lähtee tänä iltana klo 11:00 aikoihin. Pakkaaminen on aloitettu ja laukut täyttyvät vauhdilla. Toivottavasti saamme kaiken tavaran mahtumaan määriteltyihin kiloihin.

Viime viikonloppuna saimme ainutlaatuisen tilaisuuden tutustua maasaikylään josta kummityttömme Rebecca on kotoisin. Kylä sijaitsee aivan Tansanian rajalla ja Narokin jälkeen loppumatka, eli n. 150 km on erittäin huonokuntoista tietä. Sade oli rikkonut teitä ja jouduimmekin etsiskelemään kiertoreittejä ohittaaksemme pahimmat paikat. Paluumatkalla jäimme myös jumiin auton tiputtua syvään uraan, mutta onneksi paikalle saapui avuliaita ihmisiä ja matkamme pääsi jatkumaan pienen viivästyksen jälkeen.

Käynti kylässä oli todella hieno kokemus ja saimme jälleen nähdä miten paljon voimme auttaa pienellä taloudellisella panostuksella. Muutokset eivät kosketa pelkästään avustuksen kohteena olevaa yksittäistä ihmistä, vaan niillä voi olla vaikutuksia kokonaisiin kyläyhteisöihin. Olemme todella kiitollisia että saimme toteuttaa kyseisen vierailun.

Rebecan kotitalo

 Lapsia tervehtimässä

Jumissa vaikka ei siltä näytäkään

Kävimme myös Nairobin kolmanneksi korkeimman (105 m) rakennuksen K.I.C.C:n eli Kenyatta International Conference Centerin katolla. Kyseinen rakennus on Kenian korkein rakennus, johon on mahdollista päästä katolle maisemia ihastelemaan. Sieltä avautuikin hienot näköalat yli kaupungin.

K.I.C.C

Huipulla

Näkymää keskustaan

Ja toiseen suuntaan

Ystävämme Maisha Poasta järjestivät meille kotikäynnit Kawangwaren slummeihin. Pääsimme näkemään miten ghetoissa asutaan. Mikkis tutustui myös Kawangware-markettiin ja kävi alueilla jossa katupojat asustelevat.

Kawangwaren marketeista löytyy mitä vain

John

Katupoikien takapiha

torstai 21. tammikuuta 2010

Mount Kenya (Point Lenana) 4.985 m

Paleltaa, väsyttää, henki ei kulje... Kyseiset tuntemukset väistyivät taka-alalle kun lähestyimme Mount Kenyan kolmanneksi korkeinta huippua Point Lenanaa. Ensimmäiset auringonsäteet alkoivat valaista upeaa maisemaa kun aamuyön tunteina saavutimme huipun. Olimme saavuttaneet tavoitteemme, kaikki ryhmämme kuusi jäsentä oli päässyt huipulle.

Point Lenana on korkein ilman kiipeilyvarusteita saavutettavista Mount Kenyan huipuista. Korkeutta on 4.985 m, joten Mikkiksen edellinen ennätys Mount Longonot 2.776 m parani roimasti.


Mount Kenya

Lähdimme 14.1. Naro Morusta ja ylitimme vuoren jatkaen Chogorian suuntaan. Vaikka loppumatka Chogoriaan mentiinkin autolla, kertyi patikoitavaa yhteensä n. 65 kilometriä. Sää suosi meitä koko reissun ajan, ainoastaan välillä pilvet peittivät taivasta. Toisaalta oli hyvä että saimme hieman helpotusta koko ajan porottavalta auringolta.


Lähtöpaikalla starttia odottelemassa


Alkumatka oli helpohkoa nousua


Ensimmäinen majapaikka

Ensimmäisen Met. Stationilla 3.048 m:ssä viettämämme savun täyttämän ja kylmän yön jälkeen lähdimme nousemaan kohti 4.200 m:ssä olevaa Mackinders Campia.


Aletaan olla jo korkealla


Huippu tuli viimein näkyviin


Välillä pilvet yllättivät kulkijat


Vuori lähestyy


Toinen majapaikkamme

Vietimme Mackinders Campissa kaksi yötä. Välipäivänä totuttelimme korkeaan ilmanalaan ja teimme pienen retken n. 4.500 m:ssä olevalle vuoristojärvelle. Maisemat olivat upeita ja välipäivästä oli varmasti hyötyä viimeiseen rutistukseen, eli itse huipulle kipuamiseen.


Rinnettä ylöspäin


Majapaikkamme jäi laakson pohjalle


Saapuminen vuoristojärvelle


Läheltä löytyi toinenkin järvi


Tuolta lähtisimme seuraavana yönä nousemaan


Näkyi vuorella vielä luntakin

Rankin etappi oli sunnuntaina, jolloin lähdimme yöllä klo 02:30 kohti huippua jonka saavutimme klo 06:00 aikoihin. Kuljimme oppaan perässä, otsalamput päässä pilkkopimeässä, joten valokuvia ei saanut otettua ennen huippua. Huipulla otettujen valokuvien jälkeen laskeuduimme hieman alaspäin aamupalapaikalle josta alkoi 19 km:n patikointi seuraavaan majapaikkaan. Polvet ja varpaat olivat kovilla varsinkin laskeutumisvaiheessa.


Hetki ennen huipulle nousua


Onnelliset vuorenvalloittajat


Lippu vai mies pitävät toisiaan pystyssä?


Korkein huippu Batian 5.199 m


Laskeutuminen alkaa


Auringonnousu vuorella


Tästäkin louhikosta selvittiin


Hitaasti mutta varmasti alaspäin


Huippu jäi aina vaan kauemmas


Loputtomalta tuntunutta ylös- ja alasmenoa


Väsynyt kulkija lähestyy viimeistä majapaikkaamme

Seuraavana päivänä kävelimme vielä pienen n. 8 km:n matkan autolle joka kuljetti meidät lounastamaan. Illalla pääsimme saunomaan ja maittavalle illalliselle ystävämme appivanhempien kotiin. Yövyimme pitkästä aikaa pussilakanoin varustettujen peittojen alla, joka tuntui ruhtinaalliselta. Aamiaisen jälkeen lähdimme kohti Nairobia.

Vuoren valloitus onnistui täydellisesti. Saamme olla kiitollisia täydellisestä säästä ja siitä että kukaan ei sairastunut tai loukkaantunut. Pienet kolotukset ja väsymys kuuluvat asiaan ja tätä kirjoittaessa matkan rasitukset ovat jo taakse jäänyttä elämää.

tiistai 19. tammikuuta 2010

Sateita ja arkea

Jostain syystä nettiyhteydet ovat pätkineet erityisen paljon vuodenvaihteen jälkeen. Tästä johtuen myös blogin päivittäminen on jäänyt vähemmälle. Nyt yhteys tuntuisi olevan jälleen toimivampi, joten kuvien lisääminen ei kestä ikuisuuksia.

Täällä on eletty vuodenvaihteen jälkeen arkea jo jonkin aikaa ja Masa on saanut avustaa vuosiraporttien tekemisessä sekä kirjanpitojen tarkistamisessa. Mikkis on kulkenut kameran kanssa ja kuvannut Maisha Poan tuotevalikoiman tulevaa katalogia varten. Hän on myös konsultoinut Maisha Poan nettisivuprojektissa.

Nyt pitäisi olla vuoden kuuminta ja kuivinta aikaa, mutta Nairobissa ja muuallakin Keniassa on ollut normaalia viileämpää ja sateita on ollut paljon. Sateet ovat saaneet paljon hyvää aikaan luonnon kukoistaessa vehreänä. Toisaalta joillakin kuivuudesta kärsineillä alueilla on sateiden takia menty toiseen äärilaitaan, eli tulvat ovat peittäneet alleen viljelmiä ja asutusta. Mikkis kävi Narokissa, jossa oli nähtävissä paljon tulvien aiheuttamia tuhoja.


Vettä joka puolella


Vesi vallannut talon


Toinen ajokaista oli hävinnyt veden mukana

Lapsia on aina hienoa kohdata. He tulevat kasvot loistaen ihmettelemään paikalle saapunutta mzungua. Valkoinen muukalainen onkin joissakin paikoissa harvinainen ilmestys.


Kaikkialla näkee ihania, iloisia lapsia


Kesken leikkien juostaan mzungua ihmettelemään

maanantai 4. tammikuuta 2010

Liikennerikkomus

Tänään se sitten tapahtui. Olemme kuulleet kuinka poliisit pysäyttävät autoilijoita joko syystä tai syyttä ja yrittävät saada näiltä rahaa tai sitten he vievät syyllisen poliisiasemalle ja sen jälkeen oikeuteen. Eli liikennerikkomuksesta täällä pitäisi aina joutua oikeuteen jossa asia käsitellään ja määrätään maksettava sakko. Poliisin voi yleensä myös lahjoa ja maksaa hänelle suoraan jotain, jolloin välttyy pitkältä oikeudenkäynniltä.

Olimme tulossa kaupasta kotiin ja ruuhkan takia ajoimme normaalista poikkeavaa reittiä. Eri suuntiin menevien kaistojen välillä on tietyin välimatkoin liittymiä joissa voi tehdä u-käännöksen ja liittymät ovat tietenkin aina yksisuuntaisia. Ajoimme tällaisesta huonosti merkitystä liittymästä vahingossa väärään suuntaan ja kuinka ollakaan kaksi poliisia pomppasi saman tien jostain puskasta eteemme ja ohjasi meidät tien viereen. Toinen poliiseista kyseli ensin tiesimmekö syytä pysäyttämiseen ja tiedämmehän että nyt lähdetään poliisiasemalle ja huomenna olisi tultava oikeuteen. Mikkis myönsi syyllisyyden, mutta kertoi että liittymässä ei ollut kääntymiskieltoa. Poliisi pyysi kuitenkin päästä kyytiin ja halusi että lähdetään poliisiasemalle. Poliisin istuessa auton takapenkillä alkoi armon aneleminen. Mikkis kertoi kuinka hyvin noudatamme liikennesääntöjä ja että tämä oli ensimmäinen kerta kun tällaista tapahtui. Suomessa on tiukat liikennesäännöt ja me suomalaiset olemme hyvin lainkuuliaisia. Takakontissa on jäätelöä joka sulaa jos emme saa sitä pian pakkaseen, jne...

Poliisi ehdotti jossain vaiheessa että voisimme maksaa hänelle jotain ja välttyisimme sillä oikeudenkäynniltä. Mikkis vastasi kuitenkin sen olevan väärin ja jos poliisi ei hyväksy anteeksipyyntöämme niin sitten lähdemme poliisiasemalle ja oikeuteen. Pitkän keskustelun jälkeen poliisi ilmeisesti kyllästyi ja sanoi että voisimme mennä ja jättää hänet kyydistä.

Tällä kertaa selvisimme huomautuksella ja pidämme varmasti poliisille antamamme lupauksen, eli jatkossa olemme tarkempia kyseisissä liittymissä.


perjantai 1. tammikuuta 2010

Hyvää alkanutta vuotta 2010

Aloitimme uuden vuosikymmenen vierailemalla Nairobin luonnonpuistossa. Osuimme leijonien illalliselle, josta alla muutama kuva.










lauantai 26. joulukuuta 2009

Mombasa 18. - 23.12.2009

Niinhän siinä kävi ettei Mombasassa malttanut istua tietokoneen äärellä, vaikka nettiyhteydet olivatkin toimivat. Täällä Nairobissa on nyt taas sen verran vapaa-aikaa että ehtii päivittämään blogia.

Mombasassa vietimme paljon aikaa meressä ja uima-altaassa uiden ja sukellellen. Sekä meri- että allasvesi olivat erittäin lämpimiä ja molemmissa viihtyikin tuntikausia. Mikkis opetteli sukeltamaan kun se taito on ollut aika heikko ja ainakin olosuhteet olivat harjoittelulle ihanteelliset.

Kävimme myös kahdessa luonnonpuistossa, Mamba Villagessa ja Haller Parkissa, sekä Bombolulun käsityökeskuksessa ja Mombasan keskustassa. Lämmintä on tähän vuoden aikaan sen verran paljon että kyseiset reissut teki mieluusti mahdollisimman pikaisesti. Lisäksi eläimet olivat kuumuuden takia mieluummin piilossa varjoissa tai vedessä.

Mamba Villagessa saimme pitää krokotiilin poikasta kädessä, pään päällä, yms. Lisäksi Mikko ja Mikkis uskaltautuivat ottamaan pythonin kaulaansa. Vanha tuttavamme Big Daddy oli piiloutunut veden alle, mutta oli jättänyt turisteille kyltin josta kuva alapuolella. Big Daddy on tavallaan vankeudessa puistossa koska se on ns. ihmissyöjäkrokotiili, eikä sitä voi päästää takaisin luontoon.

Valmiina puraisemaan...

Täytyypä houkutella joku mukaan

Pikkukroksu

Joka paikkaan ne kiipeilee

Haluaisiko se haukata palasen

Ei pelota...

Mitä isät edellä sitä pojat perässä

Veneretkemme lasipohjaveneellä oli todella onnistunut. Saimme ison veneen kahden hengen miehistöllä kokonaan meidän perheemme käyttöön. Aluksi ihailimme veneen lasipohjan läpi meren pohjan erilaisia koralleja ja kaloja, minkä jälkeen pysähdyimme uimaan kalojen kanssa. Henkilökunta heitti leivänpalasia mereen, minkä jälkeen koko meri kuhisi mitä hienompia pikkukaloja. Seuraavaksi lähdimme toisen kipparin johdolla snorklaamaan kohti läheistä riuttaa. Uimme yli tunnin ihmetellen meren kauneutta. Välillä näimme upeita koralleja, välillä suurempia kaloja ja rauskuja. Oppaamme toi aina välillä pohjasta jotain meren eläviä ihmeteltäväksemme. Päästyämme koralliriutalle oli veneemmekin saapunut sinne ja tutkimme molempien oppaiden johdolla riutalta löytyviä mereneläviä. Pois lähtiessämme pyysimme vielä josko saisimme mennä uimaan kalojen kanssa ja koska veneessä ei ollut muita asiakkaita niin sekin järjestyi. Kaikki nauttivat retkestä suuresti, eikä edes seuraavana päivänä havaittu palanut iho pääse haalistamaan muistojamme.

Magic Glass Boat

Meren eläväisiä

Uimassa kalojen kanssa

Yhtenä päivänä kävimme Haller Parkissa, jossa olimme vierailleet myös viime reissullamme 2004, silloin sen nimi oli Quarry Nature Park. Uutena puistossa oli kirahvien ruokinta joten pääsimme kaikki syöttämään kirahveja kädestä. En tiedä eroaako se kotimaisen mansikin syöttämisestä, mutta ihan kiva kokemus sekin oli. Kirahvien lisäksi paikalle tuli runsaasti marakatteja jotka tunkivat posket täyteen kirahveille tarkoitettua ruokaa ja kiipesivät puuhun piiloon.

Puistossa oli myös paljon muita isompia ja pienempiä eläimiä, mm. krokotiilejä, virtahepoja, puhveleita ja jättimäisiä kilpikonnia joiden kanssa Mikko poseerasi edellisellä reissullamme. Näyttäisi Mikko jonkun verran kasvaneen.

Kirahvien ruokinta

Ihmeteltävää aidan molemmin puolin

Ruokavaras

Kumpi on kasvanut enemmän?

Viimeisenä päivänä Mombasassa kokeilimme viimein myös kamelilla ratsastusta. Kyllähän kamelin selästä näkee hyvin ja korkeuksiin nousu ja alas laskeutuminen on jännä kokemus. Se mietitytti miten kamelin selässä jaksaisi ratsastaa läpi aavikoiden. Jaloille ainakin kaipaisi jonkinlaista tukea. Kävimme myös Mombasan keskustassa ja pikaisesti ihmettelemässä Fort Jesus -linnaketta. Mikkis ja Mikko innostuivat Mombasassa olevasta Kenian ainoasta 3D-teatterista ja kävivät katsomassa uuden Avatar-elokuvan.

Kameliajelua

Fort Jesus

Mombasan reissu oli kaiken kaikkiaan todella onnistunut. Saimme kokea joka päivä jotain uutta ja ihmeellistä. Sää oli kuumuudesta huolimatta tai ehkä juurikin siitä syystä mitä mainioin kaikenlaisiin vesiharrastuksiiin. Paluu Nairobiin sujui muuten hyvin, mutta Nairobin päässä juutuimme useaksi tunniksi myrskyn aiheuttamiin ruuhkiin. Myrsky oli kaatanut puita ja isoja mainoskylttejä autoteille ja autojen päälle ja liikenne oli aivan sekaisin. Kotiin päästyämme havaitsimme myös sähköjen olevan poikki, mutta tämä kaikkihan on ihan normaalia elämää...

Viimeinen aamu Mombasassa

Kyllä me kuvassa ollaan...